Blogi

 

Hyvinvointi alkaa puhtaasta ilmasta

Suomi valittiin vuonna 2009 maailman vauraimmaksi maaksi. Vertailussa taloudellisten tekijöiden lisäksi huomioitiin myös demokratia, julkisen hallinnon toimivuus, turvallisuus ja kansanterveys.

Sisäilman puhtaudella on suuri merkitys suomalaiselle kansanterveydelle, sillä ihmiset viettävät sisätiloissa ajastaan yli 90 %. Siksi meidän suomalaisten pitää itse huolehtia siitä, että voimme jatkossakin taata puhtaan sisäilman päiväkodeissa, kouluissa, kaupallisissa kiinteistöissä ja teollisuudessa. Se on investointi tulevaisuuteen.

Suomalainen osaaminen alan huippua

Suomen vauraudelle on myös tärkeää työllisyyden ja hyvinvoinnin säilyttäminen Suomessa. Kaikilla ostopäätöksiä tekevillä on mahdollisuus vaikuttaa tähän. Pienetkin asiat vaikuttavat. Jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa eurolla enemmän suomalaisia tuotteita, syntyisi vuodeksi 1 000 työpaikkaa Suomeen.

Suomalainen osaaminen on etu monessa suhteessa:

  • Asiakkaat voivat luottaa laatuun
  • Suomen rakennus- ja laatuvaatimukset otetaan parhaiten huomioon
  • Palvelu on paikallista ja tuotteet valmistetaan Suomessa